Hyvästä arjesta parempi maailma.

Patelan Martat

Tavoitteenamme on edistää kotien hyvinvointia ja tarjota monipuolista harrastustoimintaa marttahengessä. Marttailtojen teemat liittyvät ruoanlaittoon, liikuntaan, kädentaitoihin, kestävään kehitykseen, puutarhaan, hyvinvointiin, kulttuuriin, matkailuun tai mihin tahansa ajankohtaiseen, kiinnostavaan asiaan.

Toiminnallemme tärkeitä periaatteita ovat yhdessä tekemisen ilo, kestävät valinnat ja avoimuus. 

Marttailu [subst.] marttailla [verbi] yhteen kokoontuminen ja yhdessä tekeminen. 

Marttana voit osallistua oman sekä muiden yhdistysten toimintaan. Ole sellainen martta kuin itsellesi tuntuu sopivimmalta. Jokaista tarvitaan, niin säännöllisesti kuin harvemmin.  

Patelan Martat kokoontuu kahden viikon välein Pateniemenrannan seurakuntakoti Ankkurissa, Pateniementie 3. Kesäaikaan lomaillaan, syksyn toimintakausi alkaa elo-syyskuussa. 

Patelan Martat on perustettu vuonna 2001. Yhdistyksen jäsenmäärä on tällä hetkellä 72 jäsentä. Mukana on sekä nuoria että nuorekkaita marttoja ja jokainen marttailee omalla tavallaan. Talkoissa ollaan tosissaan, mutta muuten touhu ei ole ryppyotsaista, vaan äärimmäisen hauskaa ja hermoja lepuuttavaa. 

 
Tervetuloa mukaan toimintaan!

 

Vuoden 2024 teema on metsäluonto

 

Luonto on ihmisen elinehto. Olemme riippuvaisia luonnon tuottamista palveluista - ekosysteemipalveluista - kuten puhtaasta ilmasta, vedestä ja ravinnosta. Näiden hyvin konkreettisten palveluiden lisäksi luonto tukee hyvinvointiamme monin erilaisin tavoin.

 

 
 

 

Seuraa meitä myos Instagramissa
 patelanmartat 
 
 
sekä Facebookissa